Lannoitus

Lannoitus ja kalkitus kulkevat käsikädessä. Jotta ravinteet olisivat kasville käytettävissä muodossa, on optimi-PH noin 6-7. Tätä happamammassa tulee ravinnehäiriöitä. Jos PH on liian korkea, tulee toisenlaisia ravinnehäiriöitä.

Lannoittaminen on tärkeintä kasvukauden alussa, koska suurin osa monivuotisten puutarhakasvien kasvusta tapahtuu juhannukseen mennessä. Runsaasti ravinteita vaativia kasveja on hyvä lannoittaa myös kesällä. Tällaisia ovat esim. pitkään kukkivat ryhmäruusut, kärhöt, kesäkukat sekä satoa tuottavat kasvit kuten tomaatti ja kurkku.

Teollisesti valmistettuja kivennäislannoitteita ovat mm. raemaiset valmisteet, kastelulannoitteet sekä lannoitekävyt ja -tikut. Pakkauksen ohjeita lannoitteen määrästä on syytä noudattaa.

Eloperäisiä lannoitetta ovat mm. kanankakka, kompostimulta, ruohosilppu, nokkosvesi, kompostoitu lanta sekä luu- ja verijauho.

Suomen maaperä on luonnostaan melko hapanta. Peruskalkitukseen tarvitaan maalajista riippuen 0,5-2 kg/neliö eli 50-200 kg /aari. Ylläpitokalkitukseen noin kolmen vuoden käytetään kalkkia 0,3-0,5 kg/neliö eli 30-50 kg/aari. Tarkan kalkitustarpeen saat tiedoksesi, kun selvität maan PH:n etukäteen. Kalkki vaikuttaa parhaiten ja nopeiten, jos se muokataan maahan. Esimerkiksi nurmikon ylläpitokalkitus on kuitenkin pakko tehdä pintaan maata muokkaamatta.

Puuntuhka toimii kalkin tapaan. Se sisältää myös fosforia, kaliumia, magnesiumia ja hivenaineita, mutta ei typpeä. Tuhkan tulee olla puhdasta puuntuhkaa. Tuhkan ravinnepitoisuuteen vaikuttavat mm. mitä puuta on poltettu ja missä lämpötilassa. Tuhkaa levitetään vuosittain noin 5-10 kg /aari eli 50-100 g/neliö.

Happaman maan kasveja on hyvä lannoittaa niille optimoiduilla lannoitteilla. Niille ei anneta kalkkia eikä tuhkaa. Happaman kasveja ovat mm. alppiruusut, atsaleat, hortensiat, pensasmustikka, monet varvut ja osa havukasveista. Marjakasvien ja perennojen lannoituksessa varo liiallista typpeä. Se voi kasvattaa lehtiä kukinnan ja marjojen kustannuksella.

Syyslannoite valmistaa kasveja talven tuloon. Jotta syyslannoite ehtii vaikuttaa, sen oikea levitysaika on elokuu.

Uusia kasveja istutettaessa mahdolliset lisälannoitteet sekoitetaan koko kasvualustaan tai  juurien yläpuoliseen multaan, suoraan juurien viereen ei laiteta kourallisia lannoitetta. Kassalla jakamamme lannoitekävyt laitetaan juurien lähelle, koska ne liukenevat hitaasti.

Jos epäilet maassasi olevan ravinnehäiriöitä, paras tapa ravinnetilan selvittämiseen on teettää maa-analyysi. Voit hakea maa-analyysin lähetyskuoren meiltä myymälästä tai tilata suoraan Viljavuuspalvelusta.