HEDELMÄPUIDEN LEIKKAAMINEN
Omenapuun ja päärynäpuun istutusleikkaus:
Istutusleikkaus tehdään ennen keväällä ennen kasvuun lähtöä. Leikkaa latvasta ja sivuoksista noin 1/3. Katkaise oksa sentti oksan alapuolella kasvavan silmun yläpuolelta. Mahdollinen kilpalatva poistetaan. Liian lähekkäin kasvavista oksista teräväkulmaisempi tai ohuempi poistetaan. Taimeen tulisi jäädä ainakin kolme perusoksaa eri puolille runkoa. Keväällä sekä alku- ja keskikesällä myymämme omena- ja päärynäpuut ovat yleensä valmiiksi istutusleikattuja. Uuden sadon loppukesän puu saattaa tarvita istutusleikkauksen istutusta seuraavana keväänä.
Nuoren omena- ja päärynäpuun leikkaaminen:
Alkuvuosina rungosta lähteviä oksia pyritään saamaan kohti 90 asteen kulmaa, jolloin puu tuottaa satoa nopeammin ja jaksaa kantaa satoa paremmin. Oksia voi taivuttaa painoilla tai naruilla 3-4 viikkoa alkukesällä – juhannuksen aikaan. Kilpalatvat poistetaan. Pitkiä sivuoksia voidaan lyhentää, se saa ne haaroittumaan paremmin. Typistys tehdään sentti oksan alapinnalla/sivulla kasvavan silmun yläpuolelta. Latvuksen sisään ja jyrkästi ylöspäin kasvavat oksat poistetaan. Latvaverso voidaan tarvittaessa typistää 30-40 cm mittaiseksi. Nuoren puun leikkaus tehdään keväällä ennen kasvuunlähtöä maalis-huhtikuussa.
Satoikäisen omena- ja päärynäpuun leikkaaminen:
Kevätleikkaus kiihdyttää paljon omenapuun versonkasvua. Satoikäistä puuta voidaan vaihtoehtoisesti leikata myös heinä-elokuussa. Tavoitteena on riittävän harva oksisto, jotta kaikki hedelmät ja lehdet saavat valoa. Liian pitkiä ja alaspäin suuntautuneita oksia voidaan typistää sopivan haaran yläpuolelta. Jyrkästi ylöspäin ja latvuksen sisään kasvavia oksia poistetaan.
Vanhan omenapuun leikkaus:
Vanhaa omenapuuta tulee varoa nuorentamasta liikaa kerralla. Nuorennus jaksotetaan useammalle vuodelle. Yhdellä kerralla saisi poistaa korkeintaan 2-3 paksua perusoksaa. Liian nopea nuorennus johtaa vesiversojen voimakkaaseen kasvuun. Niitä voidaan karsia keskikesällä, jolloin leikkaus ei kiihdytä kasvua yhtä paljon kuin kevätleikkaus.
Luumupuun ja kirsikkapuun leikkaus:
Leikataan samoin periaattein kuin omena- tai päärynäpuu mutta vähemmän. Niiden leikkausaika on heinä-elokuussa tai aikaisin kevättalvella. Kevätleikkaus aiheuttaa kumivuotoa. Tosin jos on kyse ohuiden oksien pienistä leikkauksista, niitä voi tehdä keväälläkin. Omajuuriset kirsikat ja luumut saattavat tehdä juurivesoja, ne poistetaan.