Muista kysyä ammattilaisen vinkit kasvien valintaan
Hortonomi Saara hoitaa näyttelypuistoamme.
Hänellä on hyvä visuaalinen silmä yhdistelemään eri kasviryhmiä ja hyvin hoidettu puisto onkin hänelle sydämen asia.
Saara työskentelee puistossa maanantaisin, torstaisin, perjantaisin 9-18, lauantaisin 10-16 ja sunnuntaisin 12-16.
Aikanaan tehty työ Hatanpään Arboretumin ruusutarhassa on opettanut Saaralle paljon erilaisista ruusuista, joista kertoo mielellään.
Voit kysellä häneltä vinkkejä myös puutarhaan, lannoituksiin, leikkauksiin ja kasvien valintoihin.
Saaran tärkein puutarhavinkki on `Riittävästi kasvualustaa eli kannattaa tehdä pohjatyöt kunnolla`.
Vaikka kaikki kasvit ovat ihania, niin lempikasvi on Juhannusruusu.
Saaran vinkit pölyttäjäystävälliseen puutarhaan
Pölyttäjäystävällinen puutarha perustuu monilajisuuteen ja kerroksellisuuteen. ”Puutarhassa pitäisi kukkia keväästä syksyyn – erityisesti kevät ja syksy ovat haastavia pölyttäjille ravinnon kannalta”, Saara sanoo Radio Sunin haastattelussa keväällä 2025. Saara kertoo myös, kuinka jokainen voi tehdä puutarhastaan pölyttäjäystävällisen. Kuuntele haastattelu alta.