Perennaviikot Pinsiön Taimistolla 29.6.–19.7.
Lähes 450 erilaista perennalajiketta
Perennoilla saat puutarhaan väriä ja kukintaa vuodesta toiseen ilman vuosittaista uudelleenistutusta. Kaikki perennamme tulevat kotimaisilta kasvattajilta, joten ne soveltuvat hyvin suomalaiseen ilmastoon. Valikoimamme elää koko kesän. Uusia eriä saapuu jatkuvasti, joten taimipihalta löytyy tuoreita ja hyvin hoidettuja taimia läpi kasvukauden. Ensimmäiset perennat saapuvat taimipihalle vapun tienoilla, ja valikoima täydentyy viikoittain aina elokuulle saakka.
Jos tarvitset suuremman määrän samaa lajiketta, otamme perennavarauksia vastaan pääsääntöisesti kokonaisina laatikoina, 24 kpl/lajike. Varaus kannattaa tehdä ajoissa, mieluiten 1–2 viikkoa ennen noutoa.
Kysy lisää:
Marjaana p. 050 431 4468
Koko valikoiman löydät tuotekuvastostamme.
Perennaviikon tapahtumia
Su 5.7. klo 15 Saaran pionikävely
Pe 10.7. klo 16 Marjaanan perennakoulu, aiheena luonnonlajit puutarhassa

Tule tutustumaan perennoihin taimipihalle
Taimipihallamme perennat on järjestetty tieteellisen nimen mukaan. Esimerkiksi kaikki neilikat löytyvät samalta alueelta. Pionit, koristeheinät ja lumpeet ovat omissa ryhmissään. Jokaisessa taimessa on infolappu, josta näet kasvupaikan, taimivälin ja muut tärkeät tiedot. Jos et ole varma, mikä perenna sopii juuri sinun pihaasi, kysy rohkeasti neuvoa. Taimipihalla on aina paikalla joku, jolta voit kysyä neuvoa. Autamme mielellämme löytämään oikeat kasvit oikealle paikalle.


Erä syysleimuja: 3 kpl kympillä!
Lajikkeet: Pink Dark Eye, Bambini Desire, Soft Pink, Early White
Norm. 6.50–7,50/kpl. Voimassa perennaviikkojen ajan/ niin kauan kuin varattua erää riittää.




Näyttelypuistossa näet perennoja niiden luonnollisessa ympäristössä
Yli 6000 neliömetrin näyttelypuistossamme pääset ihastelemaan upeaa valikoimaa kasveja, allastuotteita, kivituotteita ja katemateriaaleja. Puistossa voit nähdä käytännössä, miltä erilaiset kasvit ja piharatkaisut näyttävät aidossa ympäristössä. Näyttelypuisto toimii myös testiympäristönä, jossa kerätään tietoa kasvien menestymisestä ja kehityksestä. Lisää kuvia näyttelypuistosta löydät tästä.
Heinäkuu on yksi vuoden parhaista ajoista vierailla näyttelypuistossa. Kukinnassa on satoja erilaisia perennoja, ja samalla näet, miten niitä voi yhdistellä pensaiden, havujen ja pikkupuiden kanssa. Jos et tiedä mistä aloittaa, kannattaa kysyä neuvoa! Marjaanan ja muun henkilökuntamme löydät taimipihalta.

Mitä tarkoittaa dynaaminen istutus?
Dynaamisessa istutuksessa puutarha elää ja muuttuu. Kasvit kasvavat, siementävät ja löytävät vähitellen omat paikkansa. Jokainen vuosi näyttää hieman erilaiselta. Meillä Pinsiön Taimistolla dynaamisia istutuksia on tehty jo yli 20 vuoden ajan. Puutarha ei ole koskaan valmis vaan se muuttuu ajan mukana, ja juuri siinä piilee sen viehätys.
Monimuotoinen puutarha
Monimuotoisuus on ollut ajankohtaista jo pitkään. Kun istutuksissa on eri aikaan kukkivia kasveja, niistä hyötyvät pölyttäjät, linnut ja monet pieneliöt. Samalla puutarha näyttää mielenkiintoiselta koko kasvukauden ajan. Monimuotoinen puutarha ei suinkaan tarkoita hoitamatonta pihaa. Se tarkoittaa sitä, että erilaiset kasvit täydentävät toisiaan ja luonnolle jätetään tilaa.

Milloin perennoja kannattaa ostaa?
Perennoja voi istuttaa koko kasvukauden ajan. Jos haluat puutarhaan kukintaa keväästä syksyyn, kannattaa taimipihalla poiketa useamman kerran kesän aikana.
Perennat ovat kuin puutarhan karkkikauppa. Aina löytyy jotain uutta, ja aina on lajeja jotka ovat juuri sillä hetkellä kauneimmillaan. Heinäkuu on erityisen hyvää aikaa miettiä kasvivalintoja, sillä silloin näet kukkien värit, kasvutavat ja korkeudet luonnossa.

Kuorikate helpottaa hoitoa
Haluatko vähemmän kitkemistä? Kuorikate on yksi helpoimmista tavoista vähentää rikkakasvien kasvua ja pitää maa kosteampana kuivina jaksoina. Näyttelypuistossamme perennat kasvavat pääosin männynkuorikatteessa. Kokemus on osoittanut, että katteen avulla istutukset pysyvät siistimpinä ja hoitotyö vähenee huomattavasti. Kuoriketta levitetään yleensä noin 5–7 cm kerros, mutta jo ohuempi kerros auttaa. Jos pihassa on paljon kotiloita, kuorike ei välttämättä ole paras ratkaisu. Silloin kannattaa kysyä meiltä vaihtoehtoja. Maanpeitekasvit, kuten ajuruohot ja maksaruohot, peittävät maata luonnollisesti. Alkuvaiheessa nekin tarvitsevat kitkemistä, kunnes kasvusto sulkeutuu.
Katso perennojen istutusohje tästä.

Nauhukset ovat vuoden 2026 trendikasveja
Nauhukset viihtyvät tuoreessa tai kosteassa maassa ja sopivat hyvin esimerkiksi vesiaiheiden läheisyyteen, puolivarjoon ja reheviin perennaistutuksiin. Kosteassa maassa ne menestyvät myös auringossa.
Kallionauhus ’Desdemona’
Tummalehtinen ja näyttävä nauhus, joka viihtyy tuoreessa tai kosteassa kasvualustassa. Menestyy myös auringossa, jos maa ei pääse kuivumaan.

Lapinnauhus ’Hietala’
Viihtyy puolivarjossa, tuoreessa tai kosteassa syvämultaisessa maassa. Sopii myös savimaahan. Hyvä kasvi veden äärelle ja reheviin istutusryhmiin.

Muita suosittuja perennalajikkeita
Esittelemme alla muutamia meillä myytäviä, näyttäviä ja hieman harvinaisempiakin perennoja. Valikoimamme vaihtelee kauden mittaan. Tuotekuvastostamme voit tarkastella mitä lajikkeita meiltä löytyy. Huomioithan kuitenkin että varastotilanteemme elää jatkuvasti ja emme pysty takaamaan jokaisen tuotteen saatavuutta. Kannattaakin tulla paikan päälle ihastelemaan valikoimaa. Jos haluat kukintaa mahdollisimman pitkälle kasvukauteen, yhdistele eri aikaan kukkivia lajeja. Tästä linkistä löydät listan pitkään kukkivista perennoista.
Jaloritarinkannukset
Jaloritarinkannukset kuuluvat komeimpiin perennoihin ja ovat pitkäikäisiä, kunhan ne istutetaan aurinkoiselle, lämpimälle ja tuulensuojaiselle paikalle. Maan tulee olla kuohkeaa, runsasravinteista ja hikevää. Kasvit eivät siedä kuivuutta, joten niitä kannattaa kastella tasaisesti ja varmistaa, että kasvualusta on noin 50 cm paksuinen.
Keskikesällä komeat kukinnot kestävät yleensä noin 2-3 viikkoa. Lajikkeita ja värejä on monia, ja kasvukorkeudet vaihtelevat noin 70-150 cm välillä. Korkeat lajikkeet on hyvä tukea. Jaloritarinkannukset ovat erinomaisia leikko- ja kuivakukkia!
Jaloritarinkannus Dark Blue Delphinium ’Magic Fountains Dark Blue’

Jaloritarinkannus Pure White Delphinium Magic Fountains ’Pure White’

Ratasritarinkannus Black Knight (jaloritarinkannus) Delphinium Elatum-Ryhmä ‘Black Knight’

Jaloritarinkannus Delphinium Magic Fountains ‘Sky Blue’

Kestävät isotähtiputket
Isotähtiputki ’Astrantia’
Isotähtiputket ovat reheviä perinneperennoja, jotka kukkivat pitkään kesä-elokuussa. Lajikkeet ovat kestäviä ja kasvit kasvavat nopeasti 50-80 cm korkeiksi, pystykasvuisiksi kasvustoiksi.
Nämä helppohoitoiset perennat eivät kestä paahdetta, vaan viihtyvät aurinkoisella ja puolivarjoisalla paikalla. Kasvualustan tulisi olla kostea tai tuore, kalkittu ja runsasmultainen. Kasvi on arka talvimärkyydelle, joten läpäisevä maaperä olisi hyvä. Kevyen siro kukinta tuo ilmavuutta perennaryhmiin, ja perhosetkin pitävät siitä. Isotähtiputki on myös erinomainen leikko- ja kuivakukka! Meiltä löytyy useampi isotähtiputkilajike, voit katsoa lajikkeet tuoteluettelostamme.
Etsitkö kasveja vesiaiheen läheisyyteen?
Lammen, puron tai kostean kasvupaikan ympärille kannattaa valita kasveja, jotka viihtyvät tuoreessa tai kosteassa maassa.
Isopäivänsilmä ’Bleeding Hearts’
Isopäivänsilmä ’Bleeding Hearts’ kerää katseita tummanpunaisilla lehdillään ja hehkuvan oransseilla kukillaan. Kasvi kukkii pitkään heinäkuusta syksyyn saakka ja sillä saat näyttävyyttä esimerkiksi vesiaiheiden läheisyyteen. Pysty kasvutapa sopii hyvin muiden perennojen joukkoon tai istutusalueen taustalle.
- Korkeus 80–100 cm
- Kukinta heinä–syyskuu
- Aurinkoinen kasvupaikka
- Ravinteikas ja vettä läpäisevä kasvualusta

Jalomesiangervo ’Kahome’
Jalomesiangervo ’Kahome’ on matalakasvuinen ja pitkään kukkiva perenna, joka viihtyy kosteammillakin kasvupaikoilla.
Ruusunpunaiset, tuoksuvat kukinnot kohoavat kauniin lehdistön yläpuolelle keskikesällä. Lajike sopii erinomaisesti lammen rantaan, sadepuutarhaan tai muuhun paikkaan, jossa maa pysyy tasaisen kosteana.
- Korkeus noin 60 cm
- Kukinta heinä–elokuu
- Aurinkoinen tai puolivarjoinen kasvupaikka
- Tuore tai kostea, ravinteikas maa
- Taimiväli noin 40 cm (6 kpl/m²)

Pidätkö vanhan ajan perennoista?
Lehtosinilatva – Polemonium caeruleum Tällä perennalla on upea, tuoksuva sininen kukinta heinä-elokuussa. Se viihtyy tuoreessa, multavassa ja ravinteikkaassa maassa. Suomessa lehtosinilatva on luonnonvarainen laji, sitä pidetään perinnekasvina.

Kivikkotörmäkukka ’Pincushion Pink’ – Scabiosa columbaria ’Pincushion Pink’ Tämä kasvi kukkii pinkin värisin kukin heinä-syyskuussa, hyvä pörriäiskasvi! Viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla ja kasvaa korkeutta noin 25-40 cm. Kasvualusta tulisi olla hyvin vettä läpäisevä ja kalkittu hiekkamulta. Arka talvimärkyydelle.
Nuokkuluppio – Sanguisorba obtusa on helppohoitoinen perenna, joka viihtyy auringosta puolivarjoon. Kasvukorkeus on noin 60-80 cm. Hauska karvamainen kukinto heinä-syyskuussa. Maa olisi hyvä olla multava, kalkittu ja kosteutta pidättävä.
Leikkokukkia kesäkimppuun?
Tähkätädyke ’Rotfuchs’ – Veronica spicata ’Rotfuchs’ Kestävä ja helppohoitoinen perenna. Kukkii pinkin värisin kukin pitkään loppukesällä. Viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla ja kasvaa korkeutta noin 30-40 cm. Kasvualusta tulisi olla kalkittu, ravinteikas ja hiekkapitoinen. Houkuttelee ihania päiväperhosia.

Hurmesilkkiheinä ’Red Baron’ – Imperata cylindrica Kaunis punasävyinen koristeheinä, jonka kasvukorkeus on noin 30-40 cm. Viihtyy auringossa tai puolivarjossa, ja maa tulisi olla kostea, keskiravinteinen ja läpäisevä. Kaunis tummanpunainen syysväri.
Pioni on perennaviikkojen kuningatar
Pioni viihtyy aurinkoisella paikalla hiekkapitoisessa, ravinteikkaassa ja hyvin vettä läpäisevässä maassa. Savimaalla pioni kannattaa istuttaa kohopenkkiin tai rinteeseen, jotta ylimääräinen vesi ei jää juuriston ympärille. Myymme pionit astiataimina, joten voit istuttaa niitä koko kasvukauden ajan. Suurin lajikevalikoima on keväällä ja alkukesällä. Meiltä löytyy kymmeniä eri lajikkeita, voit tutustua valikoimaamme tuoteluettelossamme.
Pionin istutuksessa tärkeää:
- Istuta samaan syvyyteen kuin ruukussa.
- Tee noin 50 × 50 cm istutuskuoppa.
- Sekoita kasvualustaan tarvittaessa hiekkaa ja soraa.
- Vältä liiallista lannoitusta.
- Valitse paikka huolella, sillä pioni ei pidä siirtämisestä.
- Tue kukkavarret ajoissa.
- Jätä lehdet paikalleen syksyyn asti.
Pioninen kukinta-aikaan kannattaa lähteä käymään näyttelypuistossa, nähtävillä on runsaasti eri lajikkeita!




